386 – 390

386. Suicide – Suicide

Hypnoottinen rumpukoneen jumputus sekä uruilla kasattu biisi, johon lausutaan sanat pehmeällä lähes kuiskaavalla tavalla siinä sitä ihteään. Tyylikästä omaperäistä upeaa äänimaailmaa viljelee Suicide ekallaan. Uskomaton fiilis, suosittelen ehdottomasti kuuntelemaan ja nautinto on taattu.

387. Iggy Pop – The Idiot

Ihmissuperpallo siirtyy nimensä mukaisesti popimmalle raiteelle. Bowien kanssa yhteistyössä tehty albumi kuulostaa Bowielta, eikä vähiten kitaristi Alomarin ansiosta. Kappaleet ovat upeita ja kaikki toimii loistavasti, eikä Iggyn äänestä voi olla pitämättä. Hieno levy.

388. Peter Gabriel – Peter Gabriel

Peter jatkaa ensin siitä mihin Genesiksessä jäi, mutta sitten hän kokeilee jotain sellaista mitä hänen ei pitäisi tehdä ja hienon levyn hyvät fiilikset häviävät. Gabriel on parhaimmillaan teatraalisessa progessa tai rockissa, onneksi niitä sentään löytyy sen verran että voidaan sanoa, a-luokan albumi.

389. Television – Marquee Moon

Tässä on yksi kitararockin merkkiteoksia, kitarat soivat upeasti, varsinkin Verlainen koukut uppoavat mieleen väheksymättä Lloydin kitarankäyttöä. Biisit ovat huippuluokkaa, kulku on välillä hypnoottista ja tempaa varmasti mukaansa jokaisen kuulijansa.

390. Meat Loaf – Bat Out of Hell

Tässä todellinen rockmusikaali, tässä ovat kaikki kliseet mitkä kuuluu rockmusiikkiin, ja vähän vielä lisää. Steinman ja Rundgren keräsivät mahtavan joukon huippumuusikoita Meat Loafin ympärille ja sitten alkoi tapahtua. Ääntä albumilla löytyy hienot mahtipontiset kappaleet ovat saaneet arvoisensa tuotannon, ja wow mikä lopputulos, oikea mestariteos.

Kommentoi



Ei kommentteja.