1979: 427 – 430

427. AC/DC – Highway to Hell

Tätä levyä on vaikea ohittaa kun puhutaan raskaamman rockin klassikoista. Rytmiryhmän poljento kun lähtee käyntiin sitä ei pysäytä mikään, kitarat päälle ja Bon Scottin voimakas laulu mukaan ja menossa ollaan kiihtyvällä vauhdilla. Kappaleet, tuotanto ja kaikki toimivat viimeisen päälle. Ehdoton klassikko.

428. Sister Sledge – We Are Family

Heti alkutahdeista tietää että tämä on tarkoitettu diskoihin ja viemään ihmiset tanssilattialle. Sisarien upeat äänet sopivat tähän kuin isku silmään. Puhtoista, kaunista, hyvin tehtyä musiikkia, täydellistä lajissaan. Jaa-ha, tanssimaan siitä…

429. Kari Peitsamo – Jatsin Syvin Olemus

Peitsamon naivistinen simppeli rock ottaa helposti mukaansa. Kappaleet kulkevat omalla tavallaan mukavasti, soitto on onnellista, samoin sanoma. Ainakin suomalaisiin rockin ystäviin tämä puree. Iloisiin kuulemisiin.

430. 430 Eri Esittäjiä – Pohjalla

Suomalaisen punkin kokoelmalevy on saanut (ansaitusti) paikkansa kirjassa. Vaikka viisi bändiä on albumille päässyt se kuulostaa yhtenäiseltä, tietenkin jokainen kuulostaa myös itseltään. Tässä hyvä leikkaus paikallisesta punkista, kannattaa kuunnella.

Kommentoi



Ei kommentteja.