26. Mountain – Nantucket Sleighride
Mountain jyrisee kunnolla, melodinen heavy puree munaskuita kovaa. Upeat kappaleet, basisti Pappalardi ollut enimmäkseen kynän varressa kiinni, ja tiukka soitto, varsinkin Leslie West taiturointi kitaransa kanssa sekä Corky Laingin tuhti rumputyöskentely, tekevät tästä SEN albumin. Yksi ehdoton heavy klassikko.
27. The Moody Blues – Every Good Boy Deserves Favour
Niin hieno bändi Moodys on että ansaitsee toisenkin levyn listalleni. Heidän seitsemäs albuminsa jatkaa tekijöiden omaa linjaa hieman seestynemmin. Biisit ovat edelleen huippuluokkaa, ja loistavan soundin tunnistaa heti. Matka heidän musiikkimaailmassa on jälleen huikea kokemus. Täydellisen kaunis opus.
28. Van Der Graaf Generator – Pawn Hearts
VDGG on progen kulta-ajan yksi parhaista yhtyeistä, ja Pawn Hearts heidän kovin albuminsa. Yhtyeen soitto on monipuolista, välillä hulluuden rajoille menevää, posiitiivisessa mielessä. Peter Hammillin laulu on aivan omaa luokkaansa, huikeata. Tästä ei voi sanoa muuta kuin, mestariteos.
29. Uriah Heep – Look At Yourself
Uriah Heepin heavyssä on mukana hieman progea ja paljon hardrockia. Ken Hensleyn hienot sävellykset sekä vahva urkujen soitto nousevat esiin, hyvin niitä tukevat Mick Boxin terävä kitara sekä David Byronin korkea ääni. Ja kyllä se rytmiryhmäkin hoitaa osuutensa kiitettäväksi. Totisesti kova albumi, jota ei voi jättää pois heavyn klassikoista, sillä niihin tämä lukeutuu, ehdottomasti.
1972
30. Wishbone Ash – Argus
Ja kitarat soivat, ja ne soivat kauniisti, upean kauniisti. Wishbone Ashin musiikki perustuu kahden kitaran hienoon yhteensoittoon, tällä levyllä se toimii täydellisesti. Progen ja hardrockin välimaastossa samoileva yhtye tekee musansa ylevällä otteella, ja koko albumi on kitaransoiton juhlaa, rockkitaran, ugh.
21. Ekseption – Beggar Julia’s Time Trip
Hollantilaisen kosketintaiteilijan Rick van der Lindenin johtaman Ekseptionin toinen levy oli teemalevy, johon oli sopivasti lisätty kolme klassista sävellystä korostamaan albumin henkeä. Rockia ja klassista, mausteena ripaus jatsia, yhdistävä musiikki soi sekä toimii hienosti. Hyvällä maulla tehty taideteos lunastaa paikan kuulijoiden sydämessä, ja kuuluu ehdottomasti alansa parhaisiin.
22. Juicy Lucy – Lie Back And Enjoy It
Tässä on mainio esimerkki miten bändi voi onnistua tekemään mestariteoksen, kunhan siihen löydetään oikeat henkilöt. Juicy Lucy vaihtoi rumpalin, kitaristin sekä laulusolistin, ja kaikki meni nappiin. Bändi alkoi rockaamaan kuin se kuuluisa laukonpeura, ja sointi tuli täyteläisemmäksi. Biisit kulkevat eteenpäin kuin juna, Glenn Ross Campbellin steel guitar saa Zappan Willie The Pimpin suorastaan lentämään. Koko bändi tekee upeaa jälkeä, ja taas on pikku klassikko kuuntelussa.
23. Free – Highway
Freen tyyli tehdä bluesrockia rauhallisesti, tyylikkäästi on ainutlaatuista. Biisien loputtua odottaa niihin vielä jotain, aivan kun matka olisi loppunut liian aikaisin. Kappaleet ovat hienoja, bändi soittaa loistavasti. Todella toimiva kokonaisuus kestää kuuntelua vuosikymmenet, huipputeos, takuulla.
24. Michael Nesmith & The First National Band – Loose Salute
Michael Nesmithin lämminhenkinen countryrock on miellyttävä ja viihdyttävää kuunneltavaa. Hän näyttää biisin tekotaitonsa, se on nyt viimeistään todistettu. Taustabändi soittaa todella hienosti, ja kokonaisuus on parasta mahdollista A-luokkaa.
1971
25. Barclay James Harvest – Once Again
Köyhän miehen Moody Bluesiksi tituleerattu BJH osaa kyllä hienon musiikinteon jalon taidon. Tällä kakkosellaan biisit ovat huippuluokkaa ja bändin sointi aivan erinomaista. Albumi nousee progen tähtiluokkaan, ja kolkuttelee siellä kärkisijoja.
16. Blind Faith – Blind Faith
Superyhtye joka teki ainoastaan yhden albumin. Eric Clapton ja Steve Winwood sekä vahva rytmiryhmä Ric Grech ja Ginger Baker näyttävät että kun sen osaa, sen myös kuulee. Winwood nousee biiseillään ja laulullaan eniten esille, Clapton vetää näyttää välillä miten sitä kitaraa oikein soitetaan. Pienestä epätasaisuudesta huolimatta loistava albumi.
17. Pink Floyd – Ummagumma
Tupla-albumi jonka ensimmäinen levy on liveäänitys. Livellä PF näyttää miten upeasti sen musiikki toimii myös konserteissa. Tunnelma on huikea, kuin seilaisi jossain ulkoavaruudessa miellyttävien melodioiden seassa. Kakkoslevy on kokeilevaa äänimaailmaa, jossa jokaisella bändin jäsenellä oma osuutensa. Erilaiset osuudet muodostavat hienon yhtäläisyyden, jota kuuntelee aina uudestaan ja uudestaan yhtä innostuneesti. Tässä on täydellinen teos, kansia myöten. Tämän ottaisin varmasti mukaan autiolle saarelle, yksi kaikkien aikojen maailman parhaita äänitteitä.
18. It’s A Beautiful Day – It’s A Beautiful Day
Nimi kertoo kaiken, kaunista musiikkia on tarjolla, hienoa melodista rockia. Peruskokoonpanon lisäksi syvyyttä soundiin luovat viulu sekä erilaiset koskettimet. Todella upeat kappaleet viettelevät kuuntelijan hetkessä, ja kauniin päivän kaltainen hyvä fiilis valtaa mielen. Ehdottomasti yksi hienoimpia sekä tyylikkäimpiä albumeja mitä on ikinä tehty.
19. Colosseum – Valentyne Suite
Viisi huippumuusikko samassa bändissä ei aina tarkoita onnistumista, tässä tapauksessa se tarkoittaa sitä, todellista onnistumista. Lievästi jazzahtava rock soi upeasti, kaikki instrumentit löytävät paikkansa ja yhteen soitto on täydellistä. Biisit ovat toinen toistaan hienompia ja muodostavat kokonaisuuden joka hivelee korvia. Upea albumi, niin pahuksen upea.
1970
20. Pink Floyd – Atom Heart Mother
Tässä on sellainen teos, että ilman tätä musiikkimaailma olisi huomattavasti köyhempi. Nimikkokappale on ilmiömäinen musiikkinautinto, orkestraalinen teos, jossa bändiä auttaa pieni orkesteri ja kuoro. Kappale vie mielen jonnekin asfäärisiin ulottuvuuksiin ja antaa mielikuvitukselle tilaa leikkiä. Kakkososa sisältää kolme perinteisempää rockbiisiä, jotka ovat kaikki huippuluokkaa, ja yhden hieman erikoisemman psydeelisen tripin, joka sekin on aivan ehdottoman mainio. Tämä on joko se paras, tai ainakin lähellä sitä, albumi maailmassa, kaikkien aikojen mestariteos.
11. Vanilla Fudge – Renaissance
Mahtipontista menoa, suuria soundeja, rocksinfoniaa. Tätä kaikkea löytyy Vanilla Fudgen repertuaarista. Mark Steinin mahtavat urut ja Carmine Appicen äänekkäät rummut luovat voimakkaan pohjan koko levylle. Hienot biisit saavat arvon mukaisen kohtelun. Upeaa musiikkia alusta loppuun tällä loistavalla albumilla.
12. The Turtles – The Turtles Present The Battle Of The Bands
Turtlesin neljäs levytys on konseptialbumi. Itse musiikki on hyvinkin erilaista täydellisistä popkappaleista bluegrassiin. Kaikki on toteutettu hienosti, bändi soittaa loistavasti mitä tahansa, ja moniääniset laulut soivat kuin enkelit taivaassa. Eikä pidä unohtaa omaperäistä huumoria, minkä huomaa ennemmin tai myöhemmin. Monipuolinen popteos.
13. The Nice – Ars Longa Vita Brevis
Nice erikoisuus oli siinä että yhtyeen pääinstrumentti oli urut ja muut koskettimet. Keith Emerson oli niiden virtuosiomainen käsittelijä. Nice sekoitti klassista ja rockia saaden aikaan upeita teoksia. Erityisesti on mainittava heidän versionsa Sibeliuksen Karelia-sarjasta. Omaperäinen ja kiehtova taidepläjäys.
1969
14. The Moody Blues – On the Threshold Of A Dream
Moody Bluesin luoma oma äänimaailma vie kuuntelijan ihmeelliselle matkalle kauniiden popmelodien maahan. Siellä mm. mellotron, huilu, oboe sekä 12-kielinen kitara tekevät kaikesta ihanaa kuunneltavaa. Vaikka kaikki yhtyeen jäsenet tekevät näitä hienoja kappaleita pysyy laatu ja yhtenäisyys koko albumin ajan. Kaunista niin kaunista, yksi universumin kauniimpia albumeja.
15. Ten Years After – Ssssh
TYA:n toinen albumi pahtaa blues rockia todella reippaalla otteella. Rytmiryhmä vahvistettuna uruilla luo mainion pohjan Alvin Lee rajulle kitaroinille. Biisit ovat huippuluokkaa, ja niiden meno on melkoista haipakkaa. Yksi aikansa sekä genrensä merkkiteoksia, ehdottomasti.
6. Eric Burdon & The Animals – The Twain Shall Meet
Jo edellisellä albumilla alkaneet muutosten tuulet puhalsivat voimakkaasti, ja tekivät tästä yhden hienoimmista poprock albumeista ikinä. Psykedelissävytteinen musiikki studiokikkailuineen toimii uskomattoman hienosti. Puhaltimet, jopa säkkipillejä, ja sitari lisäävät kappaleiden värikkyyttä. Bändi onnistuu kaikilla sektoreilla ja Burdonin ääni on hunajaa. Upea teos ja kokonaisuus.
7. Move – The Move
Moven eka sisältää kitaravoittoista poprockia, jota korostaa hienot lauluosuudet stemmalauluineen. Yhden rockmaailman neroista, Roy Woodin, erinomaiset biisit ovat jo asia sinänsä. Upeat hittibiisit ja omalaatuisella huumorilla varustetut kappaleet yhdessä muodostavat huippukokonaisuuden, ja meillä on taas käsissä yksi popmaailman klassikkoalbumi.
8. Family – Music In A Doll’s House
Brittiläistä proge psykedeliaa komeimmillaan. Familyn soitin valikoima, mellotron, sello, viulu ja puhaltimet, perussetin lisäksi tekevät soundista omaperäisen. Ja Chapmanin voimakas ääni on sopiva lisä tähän äänimaailmaan. Biisit ovat upeita, ja tuotanto hyvin onnistunut. Tyylikäs albumi.
9. Fleetwood Mac – Fleetwood Mac
Macillä on melkoinen historia rockmaailmassa, mutta tästä se alkoi. Blues vääntyy kitararockiksi heidän käsissään, ja he tekevät sen hienosti. Kitaristit Green ja Spencer ovat pääosassa, mutta rytmiryhmää McVie ja Fleetwood ei voi unohtaa, sillä he tekevät tarkat ja jytisevät pohjat biiseihin. Kerrassaan mainiota menoa tällä upealla albumilla.
10. The Idle Race – The Birthday Party
Tässä levyllinen täydellisiä popbiisejä, mausteena annos psykedeliaa, niin kuin tämän ajan tapana oli briteissä. Jeff Lynne näytti osaamisensa heti ensimmäisellä albumilla, levyn kaikki kappaleet ovat hänen käsialaansa. Tuotanto, puikoissa nuori Eddie Oxford, on upeata, suorastaan nerokasta. Eli tässä on yksi maailman parhaista poplevyistä. Olen kirjoittanut. Ugh!
1958
1. Bo Diddley – Bo Diddley
Bo Diddleyn eka albumi on kokoelma hänen uransa alun singleistä. Tavaramerkki hypnoottinen viidakkobeat ja rosoinen kitara olivat hyvin hallussa alusta alkaen. Loistavat biisit ovat syntyneet klassikoiksi, ja niiden ainutlaatuinen soundi innostivat muitakin rockin pariin. Ehdoton klassikko.
1965
2. Roy Orbison – Orbisongs
Mies ja ääni, rockin yksi komeimmista äänistä lähtee tästä miehestä. Pretty Woman oli yksi minun rockin sekomisen herättäjiä, ja kuuluu edelleen suosikkeihin. Royn albumilla on sekalainen kokoelma omia ja muiden sävellyksiä, poppia ja rockia. Hyvät taustat ja loistava ääni tekevät tästä kuuntelunautinnon, joka elää ikuisesti.
3. The Renegades – The Renegades (I)
Suomen suosituin bändi 60-luvun puolessa välissä. Birminghamista kotoisin oleva yhtye teki Suomessa muutaman albumin. Heidän toinen albuminsa sisälsi tyylikästä kitarapoppia, varsinkin omat biisit soivat loistavasti. Aikansa unohtumattomia teoksia.
1967
4. The Hollies – Butterfly
Yhteislaulun mestarit Hollies teki tämän psykedeelissävytteisen albumin ollessaan luomisvaiheensa huipulla, albumeita tuli pari vuodessa. Huippulaatua tietenkin. Kitarat soi, ja se laulu on uskomattoman upeata, kolme päävokalistia, vuorotellen ja yhdessä. Vaikka kuinka tuntisi tylsältä ja toistolta, kirjoitan sen taas: Klassikko.
1968
5. Steppenwolf – Steppenwolf
Hardrockin ensimmäisiä mestariteoksia jossa on selkeitä heavypiirteitä. Raskas kitara ja vahva urkusoundi tekevät tästä edelläkävijän, päälle vielä John Kay voimakas laulutapa, niin kaikki on valmiina. Upea albumi joka elää ja voi hyvin, eikä pidä unohtaa Born To Be Wild biisiä, joka on kaikkien heavybiisien isä-äiti ja pikkuserkku.
Seuraavaksi 101 albumia jotka minusta kuuluisi listalle. Olen jättänyt jo albumin listalle saaneet esiintyjät pois, ellei albumi ole ollut minulle erityisen tärkeä. Jälleen mennään kronologisessa järjestyksessä.
77. The White Stripes – Elephant
White Stripesin nykygarage svengaa kuin laukonpeura. Jack on mainio biisintekijä, niistä saa rummut, kitara plus laulu kokoonpanollakin kaikki irti, ja ne soivat hienosti. Upea albumi.
78. Rufus Wainwright – Want One
Kun rytmi on veressä luulisi tähteyden olevan selvää, mutta eihän se aina niin ole. Rufuksen kohdalla kuitenkin kaikki on toiminut, ja tässä hän näyttää kuinka hyvä laulaja-lauluntekijä hän on. Hienot biisit ovat saaneet upeat taustat ja ne korostavat solistimme ääntä sopivasti, näin saamme kuultavaksemme upean albumin, missä musiikki todella soi.
79. OutKast – Speakerboxxx/The Love Below
Näin hip hop muuttuu popiksi ja mukaan vähän R&B:tä. Tupla-albumi, jonka eka levyllä on vielä selviä hip hop-piirteitä. Osa kappaleista ovat rakennettu hienosti poppimaisiksi, mikä tekee niistä mainioita. Kakkosella on musiikillinen iloittelu jatsista poppiin, mainioita kappaleita, loistavia sovituksia. Jos tämä on hip hoppia, niin tämä on paras hip hop albumi ikinä.
80. Dizzee Rascal – Boy In Da Corner
Huh, varsinainen sekametelisoppa ja siihen päälle todellinen saarna, ja tätä pitää kuunnella tunti. Parempi etten sano mitään. Mikä päätös tähän satsiin.
73. Drive-By Truckers – Southern Rock Opera
Kunnianosoitus Lynyrd Skynyrdille, tämä teemalevy kertoo tarinan yhtyeestä. D-BT onnistuu hienosti tehtävässään, countrypitoinen southern rock soi vallan mainiosti ja vie tarinaa eteenpäin. Hyvästä ideasta on kehkeytynyt tosi upea teos.
74. Super Furry Animals – Rings Around The World
Poppia, siihen sekoitettuna psykedeliaa, Kaliforniapoppia, punkkia ja elektroniikkaa, siinähän sitä soppaa. Hyvää soppaa, kaikki on tehty sydämellä sekä taidolla. Hienot biisit soivat komeasti, eikä voi unohtaa Paul McCartneyn osallisuutta yhdessä biisissä, hän syö selleriä. Kerrassaan mainio teos.
75. Jurassic 5 – Power In Numbers
Oh hoh ja hoh hoijaa. Laiskaa hip hopia tunnin verran, kuunnelkoon kenellä on turhaa aikaa, tai on asian harrastaja. Minulle kerta riitti. Kroooh
76. Wilco – Yankee Hotel Foxtrot
Wilco sekoittaa kilinää ja kalinaa melodiseen kitarapoppiinsa ja saa aikaan lähes psykedeelisen äänimaailman. Tämä ei haittaa mitenkään, vaan saa hienoista biiseistä esiin jännemmän puolen. Kokonaisuus paranee kokoajan kuuntelukertojen jälkeen, ja sieltä paljastuu upean albumin suuruus.
69. Dylan, Bob – The Bootleg Series, Vol. 4: Bob Dylan Live 1966, The ”Royal Albert Hall” Concert
Tämä on historialliselta kiertueelta, jolloin Dylan otti bändin mukaan keikoillensa. Hän aloittaa mies, kitara ja huuliharppu yhdistelmällä, ja puolivälissä mukaan astuu The Hawks sähköisine soittimineen taustalle. Kaikki biisit ovat jo legendaarisia klassikoita. Koko konsertti on upeata kuunneltavaa, siis molemmat puoliskot. Upea klassikko.
70. Manu Chao – Clandestino
Manun maailmanmusiikki ammentaa voimansa latinalaisesta musasta aina rockin kautta reggaeseen. Letkeä rytmi kutsuu kuulijoita pyörimään tanssilattialle, toiset kappaleet sopivat illanvieton taustamusaksi. Varsin mainio kokonaisuus nostaa tämän hyvien albumien sarjaan.
71. Billy Bragg & Wilco – Mermaid Avenue
Woody Guthrien sanoihin tehdyt biisit ovat hengen mukaisesti sovitettu nykyaikaan bändille. Ne soivat kauniisti ja herkästi. Hieno kunnianosoitus, ja loistava albumi.
72. Turbonegro – Apocalypse Dudes
Nämä norskit pistävät haisemaan heti alusta, eikä haju lähde kokoaikana mihinkään, tuskin kuuntelun jälkeenkään. Kunnon kitararockia hallitusti, ja mainiolla huumorilla höystettynä, sitä tämä on. Tässä on ymmärretty rockin syvin olemus oikein. Loistava albumi. ROCK!
65. Supergrass – In It For The Money
Brittipop yhtyeistä läheisimmät suhteet punkkiin omaava Supergrassin kitaravetoinen rock on vauhdikasta ja tarttuvaa. Hienot biisit seuraavat toisiaan, ja kokonaisuus on upeaa kuunneltavaa.
66. Bob Dylan – Time Out Of Mind
Vanha herra jaksaa vääntää väsymättä hienoa musiikkia. Tämän kertainen teos on vahvaa folk-blues linjaa. Tarinat ovat niin dylanmaisia kuin vai voi oli kysymys rakkaudesta tai jostain muusta. Bändi soittaa hyvin, ja Dylan kertoilee tarinansa intensiivisesti saaden kuuntelijan helposti kuuntelemaan sanottavan. Hieno albumi, vai sanoisinko että loistava albumi. Kirjoitin jo.
67. Roni Size / Reprazent – New Forms
Drum and bass genren voimahahmo Roni Size ystävineen pistää koneet ja soittimet nikuttamaan ja vinkumaan sekä tietenkin soimaan. Monipuolisuudessa löytyy, jazzista funkin kautta hip hopiin. Kaikki on nidottu näppärästi yhteen ja kuunneltavaa riittää. Runsaat kaksi tuntia tätä yhdellä istumalla on jo liikaa, mutta pienempinä annoksina, ihan jees.
68. Elliott Smith – Either/Or
Melankolista folkpoppia esittävä Elliott on taitava muusikko ja laulaja-lauluntekijä. Levyllä hän soittaa itse kaikki instrumentit ja tietenkin mainiot biisit ovat hänen käsialaansa. Miellyttävä, vaikkakin surumielinen, albumi on kerrassaan hienoa kuunneltavaa.
61. Guided By Voices – Alien Lanes
Nämä äänet ovat välillä puhdasta poppia, välillä melkoista sekoilua ja kaikkea siltä väliltä. Kitarat särisevät ja muu bändi tekee parhaansa saadakseen kaikki toimimaan onnistuen siinä hienosti. Kaikki mahdollinen on äänitetty ja laitettu levylle, lyhyitä biisejä, joita tietenkin mahtuu enemmän. Sekalainen, rosoinen, mutta ennen kaikkea mielenkiinnon voittava hieno albumi.
62. Femi Kuti – Femi Kuti
Saksofonisti ja laulaja, afrobeatin suurlähettilääksikin kutsuttu, Femi bändeineen saa aikaan melkoista vipinää tanssilattialla rytmikkäällä musallaan. Kun on syntynyt rytmi veressä se on helppo näyttää muille. Biisit ovat selkeää afrobeatiä, svengaavat kuin tauti. Iso orkesteri luo paikoin hypnoottisen menon, joka vie mennessään. Upea menoplatta.
63. The Verve – A Northern Soul
Brittipoppia, hyviä biisejä, mainiota soitantaa. Kitara voittoinen musa soi miellyttävästi ja Richard Ashcroftin persoonallinen laulutyyli miellyttää korvaa, ja hänen karismansa tunkee väkisin mieleen. Kaikki toimii hienosti, ja maailman valloitus odottaa nurkan takana.
64. Genius/GZA – Liquid Swords
GZA saarnaa kuin pappi kirkossa, suurin osa yleisöstä ajattelee omiaan tai nukkuu. Hidas biitti tekee tästä vielä nukuttavamman. Viisikymmentä minuuttia tätä, hoh-hoijaa. Tylsää hip hopia, koko rahalla, öitä.
57. Ice T – OG: Original Gangster
Gangstarapin ”isä” kehuu itseään avoimesti kavereiden soittaessa taustalla. Bändi hoitaa hommansa mainiosti, ja tekee albumista kuuntelemisen arvoisen. Jos ei välitä itsekehusta, on se tehty kieli poskessa tai ei, niin hyvä kuuntelupaketti tämä on.
58. Mudhoney – Every Good Boy Deserves Fudge
Jossain punkin ja grungen välissä seikkaileva Mudhoney tekee oikein hienoja ja meneviä rockbiisejä. Menoa riittää, ja kun tuotanto pysyy sopivasti aisoissa, ei turhia ylilyöntejä, niin johan jalat alkavat vipattaa. Vauhdikas ja oiva albumi, jota jaksaa kuunnella useamminkin.
59. Public Enemy – Apocalypse 91… Enemy Strikes Back
Nämä äijät jatkavat räppämistään ehkä vähän rauhallisemmin kuin aiemmilla albumeillaan. Sanoma esitetään edelleen uskottavasti ja taustat takovat kuin koneet. Tätä kuuntelee mieluummin kuin ottaa turpiinsa.
60. A Tribe Called Quest – Low End Theory
Jazzahtavaa hip hopia, joka etenee kuin museojuna, hitaasti mutta varmasti. Saarna on hyvin väsyttävää, voi olla että jäin junasta jossain alkuvaiheessa, tai sitten myöhästyin siitä kokonaan sillä minua tämä ei kuljeta mihinkään, tylsää…
53. Queen Latifah – All Hail The Queen
Latifahin funk-pitoinen hip hop saa varmasti aikaan liikettä tanssilattialla. Se onkin albumin parhaita puolia, mehevä groove tekee tästä genrensä parhaita. Ladymme pärjäisi varmaan yksinkin lauluosuuksissa, mutta hän haluaa kavereitaan värittämään biisejään, paikoin onnistuen paikoin turhaan. Tavallista parempi hip hop levy.
54. Spacemen 3 – Playing With Fire
Psykedelistä ambientin suuntaan menevää äänimaailmaa tekee nämä avaruusmiehet. Hienoja biisejä, mukavia kikkoja ja sopivaa sekoilua. Pilvinen albumi, sopii pimeässä kuunteluun loistavasti. Erikseen pitää mainita kappale Revolution, joka on kunnon rocksekoilu, suorastaan upea.
55. fIREHOSE – fROMOHIO
Kitarapohjaista jälkipunkkia soittava Firehose tuntuu vähän liian kevyeltä tähän sarjaan, kaltaisia bändejä löytyy liiankin kanssa. Eikä oikein sitä jujuakaan löydy. Mutta yhtä kaikki, sellainen ihankiva pläjäys tämä on. Se siitä.
56. Beastie Boys – Paul’s Boutique
Hip hopin valkoiset velikullat jatkavat kakkosella samoilla linjoilla ekan kanssa, siis tekevät mielenkiintoista musaa. Sampleja löytyy joka lähtöön, ja aikansa kunniaksi voi vaikka yrittää niitä tunnistaa. Kyllä tässä ilman laskentaakin löytyy kuuntelemista, sen verran hieno ja oiva albumi on kyseessä.