1994 – 2001: 91 -95
91. Cranberries – No Need To Argue
Kitaravetoista rockpoppia irlantilaisittain soittavan Cranberriesien biisit ovat koskettavan hienoja teoksia. Helisevät kitarat ja Dolores O’Riordanin persoonallinen ääni tekevät heti vaikutuksen, miellyttävän sellaisen. Tämän seurassa, lievästä haikeudesta huolimatta, tulee mukava olo. Hienon hieno albumi.
92. Nits – dA dA dA
Taidepopin ruhtinaat ovat perustrion lisäksi ottaneet mukaan pari kaveria rytmiryhmään, ja näin soundi on saanut uutta syvyyttä. Nitsin tuotanto on ollut aina huippuluokkaa. Biisit ovat niin pirun hienoja että niitä voi vain kehua ja tietenkin kuunnella. Lukuisat soittokerrat vaan syventävät nautintoa, ja siksi tähän albumiin palaa mielellään uudestaan ja uudestaan. Yksi autiolle saarelle otettavista levyistä, upea mestariteos.
1996
93. Marc Almond – Fantastic Star
Almondin sooloura on ollut tyylin etsimistä popsuovasta. Hän ikuisena romantikkona ja melodioiden rakastajana on tehnyt kaikenlaisia albumeja, tällä kertaa vähän rockaavamman, mutta tyylilleen uskollisesti herkän kauniin. Biisit seikkailevat elekron ja glamrockin metsässä, ja ne ovat kaikki upeita pikkuteoksia. Kokonaisuus on eheä, ja nostaa koko albumin huippuluokkaan, hienoa.
94. Tindersticks – Curtains
Melankoliapop kuljettaa kuulijaansa synkkään hämyiseen musiikkimaailmaan. Kurjuuden kuninkaan Stuart A. Staplesin hyvin tumma laulu johdattaa joukkoa. Yhtyeen alakuloinen ja hypnoottinen musiikki kiehtoo laahustavalla tavallaan, tunnelma on käsinkosteltavan käsittämätön. Depressiivinen, mutta erittäin suuri taideteos.
2001
95. Black Keys – El Camino
Juurevaa bluesrockia esittävä duo näyttää miten rytmimusiikkia nykyään tehdään. Tämä jytisee kuin pajavasara työssään, räkäinen sointi vaan lisää tunnelmaa. Danger Mouse tuottajana on onnistunut samaan oikean fiiliksen levylle. Biisit ovat kauttaltaan mainiota, huippuluokkaa. Rosoisen upea rytmimusa pläjäys.